Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto luontokuvaaja Jari Peltomäelle

Professori Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto 2014 on myönnetty
luontokuvaaja, toimitusjohtaja Jari Peltomäelle tunnustuksena Oulun seudun
ja Pohjois-Suomen luontomatkailun edistämiseksi tehdystä työstä.

Palkinto, suuruudeltaan 20 000 euroa, luovutettiin saajalle maanantaina
3.11.2014 klo 15.00 Liminganlahden luontokeskuksessa pidettyssä
tilaisuudessa.

Luonnon kauneutta rakastava lintukuvaaja ja yrittäjä

Jari Peltomäki on valokuvannut luontoa ja erityisesti lintuja yli 30 vuoden
ajan. Hänet on kuvistaan palkittu lähes 20 valokuvauskilpailussa kotimaassa
ja kansainvälisesti 2000-luvun alusta lähtien.

"Olen kokenut evoluution lintuharrastajasta ammattilintukuvaajaksi ja olen
erittäin onnellinen saatuani harrastuksestani itselleni ammatin. Pidän
kaikesta kauniista luonnossa ja kuvaan lintuja, koska ne ovat mielestäni
kauniita. Koetan kuvieni kautta jakaa luonnon kauneutta suuren yleisön
ihailtavaksi ja saada ihmiset ymmärtämään, että luontoa kannattaa
suojella", kertoo Jari Peltomäki.

Peltomäen valokuvia on julkaistu tuhansia lukuisissa lintuja ja luontoa
käsittelevissä kuvakirjoissa kotimaassa ja ulkomailla sekä muissa
julkaisuissa. Samoin niitä on ollut esillä lähes 20 näyttelyssä Suomessa ja
ulkomailla.
Liminganlahden ja koko Suomen luontomatkailun kehittämiseksi Jari Peltomäki
on työskennellyt vuodesta 1992 lähtien. Hän on perustamansa luonto- ja
valokuvausmatkoja järjestävän Finnature Oy:n toimitusjohtaja. Lisäksi hän
toimii luontomatkailualan kouluttajana. Peltomäki on Liminganlahden
Lintukuvafestivaalien taiteellinen johtaja
ja Liminganlahden lintukuvakilpailun organisoija.

"Nykyisin pelkästään Liminganlahdelle saapuu vuosittain satoja ulkomaisia
turisteja kuvaamaan ja katsomaan lintuja. Sesongin aikana turistit
työllistävät toistakymmentä Finnature Oy:n opasta ja koko Suomen
mittakaavassa luontokuvaus on vielä paljon mittavampaa toimintaa. Suomen
luonto on kansainvälisten luontomatkailijoiden silmissä erittäin
vetovoimainen", sanoo Peltomäki.

Finnature Oy:n liikevaihdosta tulee Peltomäen mukaan yli 90 prosenttia
ulkomailta ja suurin osa tuloista jää majoitus- ja ruokailukuluina
paikallisille pienille yrityksille. Luontokuvaus kasvaa maailmanlaajuisesti
voimakkaasti ja Peltomäki näkee etenkin Kiinan markkinat kiinnostavina,
koska kiinalaiset luontokuvaajat matkustavat ahkerasti ympäri maailmaa.
Ensimmäiset kiinalaiset ryhmät ovat jo käyneet Liminganlahdella.

"Mielestäni Oulun seudun luontomatkailuun tulisi satsata kunnolla, koska
matkailutulo on vientituloa ja realisoituu heti etenkin alueen pieniin
yrityksiin. Alueen vahvuudet tulisi nostaa selkeästi esiin ja markkinoida
niitä, kun meillä on jo paljon hyviä olemassa olevia matkailutuotteita",
hän jatkaa.

Tunnustuspalkinto 16. kerran

Professori Pentti Kaiteran rahaston tunnustuspalkinto jaettiin nyt 16.
kerran. Se myönnetään tunnustuksena Oulun yliopistossa tehdystä
ansiokkaasta tutkimustyöstä tai muusta yliopiston tarkoitusta palvelevasta
tai Pohjois-Suomen hyväksi tehdystä työstä.

Aiemmin palkinnon ovat saaneet opetusneuvos Kerttu Saalasti,
keramiikkataiteilija Anu Pentik, taiteellinen johtaja Seppo Kimanen,
toimitusjohtaja Esa Rousu, toimitusjohtaja Esko Järvenpää ja WSP
Suunnittelu KORTES Oy, Mieskuoro Huutajat ja sen johtaja Petri Sirviö,
Oulun yliopiston henkilökunta ja opiskelijat, Sievin Jalkine Oy sekä
professorit Kari Kivirikko, Taina Pihlajaniemi, Risto Myllylä, Karl
Tryggvason, Jouko Vahtola, Helena Aksela, Juha Kostamovaara ja Matti
Pietikäinen.

Professori Pentti Kaitera (1905-1985) oli Oulun yliopiston ensimmäinen
rehtori. Hän vaikutti ratkaisevasti yliopiston perustamiseen ja toiminnan
käynnistämiseen.

Lisätietoja:

luontokuvaaja, toimitusjohtaja Jari Peltomäki, puh. 040 591 9120,
sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

rehtori Lauri Lajunen, Oulun yliopisto, puh. 0294 48 4071